keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Rataharkkaa

Eilen harkattiin taas Tuomarinkartanolla ja tällä kertaa matkaan lähdettiin ihan koko perheen voimin.

Hero pääsi juoksemaan yksikseen 280 metriä ja aivan samanlainen raivohullu rääkyjä vieheen nähdessään se on edelleen kuin nuorempanakin. :D
Hienosti meni alusta loppuun. Aika taisi olla reilut 25 sekuntia.

Iivari pääsi tyttöseuraan kun samassa lähdössä sen kanssa juoksivat Hippi, Moa ja Sinna.
Iivari sai tosi hyvän lähdön ja taisikin tulla kopista ulos ihan samoihin aikoihin Moan kanssa. Hippi veti kuitenkin heti lähtökiihdytyksessä molempien ohi, ja kaarteeseen tultaessa Iivarikin jäi Moasta. En ole ihan varma törmäsikö Iivari (taas...) takaapäin Moaan kaarteessa vai mitä pientä horjumista ja linjojen hakua siellä oikein tapahtui. Joka tapauksessa ihan kelvollinen juoksu, Iivarin ajan uskon olleen pikkuisen alle 19 sek.
Alla videoituna Iivarin ja tyttöjen harkkalähtö:
(Videon on ottanut Illusia Sarvas, tuhannet kiitokset!)


Aapo ja Yosalkin pääsivät harjoittelemaan 480 metrin matkalla.
Yosalilla ei ole oikein koskaan ollut kovin palavaa viettiä, ja nyt tuntuu, että iän myötä se pienikin innostus vieheeseen on katoamassa (ainakin kun allaolevaa videota katselee). Nuorempana Yosal on juossut radalla kyllä ihan yksikseenkin onnistuneesti lähtökopista maaliin viehettä innokkaasti seuraten, mutta nykyään sitä taitaa kiinnostaa ihan muut jutut.
Tärkeintä tässä eilisessä harjoitusjuoksussa oli kuitenkin nähdä miten Aapo reagoi siihen, että siellä radalla on joku toinen sen kanssa. Tähän harjoitukseen Yosal oli kuitenkin Aapolle sopiva kaveri, sillä tiesimme, että Yosal joka tapauksessa lähtee hyvin ja juoksee ainakin etusuoran hyvin. Nopea sadasosasekunnin vilkaisu Aapolta Yosalin suuntaan onkin videolta nähtävillä viitisen metriä lähtökoppien jälkeen. Sinänsä kuitenkin hyvä, ettei vilkaisusta aiheutunut mitään jatkotoimenpiteitä Aapon puolelta, vaan se keskittyi täysin vieheeseen ja juoksi oman juoksunsa loppuun asti. Käsiaika taisi olla 34,5 sekuntia? Katsotaan jos ensi vuonna kokeilisimme Aapolle vielä kerran täysin vieraan kaverin kanssa juoksemista.
Mutta, Yosalin hiipuva innostus juoksuharrastukseen toi meidät siihen päätökseen, että Yosal saa jatkossa tiistai-iltaisin jäädä kotisohvalle rötväämään.
Alla vielä Aapon ja Yosalin suoritus videomuodossa, kuvaajana tässäkin Illusia :)


Voitto on nyt käynyt ahkerasti maanantaisin pentutreeneissä ja edistyy hienosti!
(Kuvat 26.8. treeneistä eli ensimmäistä kertaa moottorivieheellä)

Ensimmäisellä kerralla (26.8.) meno oli pikkuisen epäröivää, joskin vieheen nähdessään Voitto ampaisi kyllä heti matkaan. Moottorivieheen ääni ei juurikaan pelottanut, ja heti ensimmäisestä vedosta lähtien Voitto hakeutui hienosti aivan kiskon viereen juoksemaan!




Toisella kerralla oli jo paljon selkeämmät sävelet ja kopista katse kiinnittyi kiskolle. Paljon varmempi suoritus kaiken kaikkiaan.

Edellispäivänä eli ma 2.9. Voitto juoksi taas avonaisesta kopista, mutta tällä kertaa sitä täytyi ihan jo pidellä aloillaan kun se yritti tempoa itseään vieheelle ennen aikojaan. Juoksutyylikin oli jo viimeviikkoiseen verrattuna hurjasti parempi, ja tälläkin kertaa Voitto ajoi hienosti aivan kiskon tuntumassa. Asiaankuuluvat tapporavistukset Voitto teki myös ja toisella kerralla kuulemma laittoi leuatkin lukkoon viehe suussaan! Aika poika :)

On se aikamoinen komistus <3

Ensi maanantain treeneistä voisin yrittää muistaa ottaa vaikkapa videomateriaalia.
Kesä on mennyt kyllä yhdessä hujauksessa, sillä ensi viikon treenit ovat jo tämän kauden toiseksi viimeiset!
Mutta ihan hyvä harkata nyt vielä pari kertaa ja jättää sitten talven ajaksi asiat muhimaan. Tosin tuskinpa me talvellakaan ihan mitään tekemättä ollaan. ;)


3 kommenttia:

  1. Hieno Voitto :)

    Me taidettiin teidät ohimennen nähdä maanantaireeneissä, muttei tällä kertaa jääty leikkimään. Ronja on myös juossut moottorivieheen perässä pari kertaa, seuraavaksi sitten on suljettu koppi harkkaohjelmassa meillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitto kiittää :)
      Ja kyllä mekin taidettiin teidät nopeasti bongata, minä vaan olen nyt meidän siirryttyä moottorivieheelle keskittynyt lähinnä jännittämään koiran suoritusta niin, että tuskin edes huomaan muita ihmisiä/koiria siellä. :D
      Meillä on vähän saman suuntaiset suunnitelmat, tai ihan suljetusta ei vielä ensi kerralla, mutta etuveräjä kiinni kuitenkin. :)
      Tsemppiä teillekin treenailuihin vaikka hyvinhän se on kaiketi muutoinkin mennyt! ;)

      Poista
  2. Parhaita noi videot, koirat nauttii hommasta kyllä täysillä :)!

    VastaaPoista