keskiviikko 20. elokuuta 2014

Mukavia terveystuloksia

Kerrankin meillä on mukavia terveysuutisia!

Iivari ja Voitto kävivät sydänultrassa Univet Tammiston eläinsairaalassa, joka on vastikään avattu melkein meidän naapuriin. Ultraajana toimi äärettömän mukava ja asiantunteva Taru Kangasniemi.

Pojat suhtautuivat tutkimukseen rauhallisesti (paitsi Voittoa vähän hirvitti EKG-nipsut!) ja molemmat saivatkin terveen paperit! Iivarin arvot olivat kaikki normaalin rajoissa, joten helmikuussa lausuttu "rajatapaus"-diagnoosi saatiin nyt korvata "terve"-diagnoosilla. Ihan huippujuttu ja jospa Iivarinkin kanssa sitten vielä uskaltauduttaisiin kilparadoille..
Voiton terveen paperit eivät yllättäneet, mutta ihan mukava oli oman mielenkiinnon vuoksi varmistaa, että nuori kilpuri on kunnossa. Ja tosiaan, sehän on vielä nuori, eikä yleensä näin nuorille perusterveille whippeteille sydänultra olekaan tarpeellinen.
Iivarin kanssa mennään kontrollikäynnille varmaankin vuoden päästä, ja Voitto ultrataan ehkäpä joidenkin vuosien kuluttua uusiksi.

Pojat lääkärissä. Parasta koko reissussa tyyppien mielestä oli se kun tuloksia odotellessa kävimme viereisessä Mustissa ja Mirrissä pyörimässä ja pojat saivat valita sieltä kotiin viemisiksi uuden pupulelun! Jes!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti