keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Kisakausi lähenee

Kevät on jo pitkällä ja mainiot kesäkelit tulivat vähän yllättäenkin. Meillä tähän kevääseen ei oikein ole kuulunut mitään erikoista. Koirien kanssa on kovin puuhasteltu ja Potille on otettu koppitreeniä Otalammella. Voitolle ensimmäiset vedot otettiin loukkaantumisen takia tänä vuonna poikkeuksellisen myöhään, eilen. Nyt kaikki vaikuttaisi kuitenkin olevan kunnossa ja näillä näkymin Voitto starttaa kisakauden Tuomarinkartanolla 8.6. ja sen jälkeen vuorossa onkin jo kauden eka arvokisa - Tähtisprintteri 2016 Hyvinkäällä 18.6. TS-titteli olikin viime vuonna ainoa, joka Voitolta jäi saavuttamatta. Nyt lähdemme kisaan toiveikkain mielin, mutta realiteetit mielessä pitäen - jäätävän kovia kilpakumppaneita on tähän(kin) skabaan tulossa.

Potti täytti vuoden 5.5. ja alkaisi olla valmis mittaukseen. Katsotaan, josko ensi viikolla käväistään sen kanssa mittatikun alla. Kisaiän Potti saavuttaa siis 5.8. eli aikaa koejuoksujen juoksemiseen on ruhtinaallisesti. Potille on suunnitelmissa ehkäpä pari kisastarttia tälle kaudelle, katsotaan miten rataharjoittelu etenee kesän mittaan. Mikään kiire ei ole missään nimessä, enkä ymmärräkään ollenkaan kiirehtimistä nuorten koirien kanssa.

Vapunpäivänä käytiin omalla porukalla Otalammella, jolloin kaikki muut saivat koppilähdöt paitsi Voitto. Alla videomateriaalia. Potilla alkaa sujua jo ihan kivasti ja ehkäpä parin viikon kuluessa päästään ihan oikealle radalle harjoittelemaan. 



Voitolle otettiin tosiaan ensimmäiset vedot eilen ja ne menivät ihan mukavasti. Startissa toki aina on petrattavaa, eli jatkamme harjoituksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti