keskiviikko 8. helmikuuta 2017

Treenaaminen tähän aikaan vuodesta..

..on hankalaa!

On ollut taas mitä ihmeellisin talvi, ainakin täällä etelässä. Välillä lämpötilat huitelevat +5 asteessa ja välillä taas mennään -15 asteessa. Maan pinta on kova ja tiet jäässä. Jos on lunta, on sen pinta kova tai jäätä heti sen alla.

Näin talvikaudella olemme käyneet säännöllisesti taas Hyvinkäällä Onnenkoira-uimalassa ja siellä whippetit vetävät aina tehokkaan puolen tunnin uintisession. Eihän se aivan lajinmukaista treeniä ole, mutta koirien mielestä hurjan hauskaa ja uuvuttavaakin. Meillä tyypit uivat lelun perässä oikeasti todella tehokkaasti ja ainakin selkälihakset tekevät silminnähden töitä.

Mahdollisuuksien mukaan nyt olisi harjoitettava myös sitä vapaanajuoksutusta ja onneksi olemme pystyneet hyödyntämään läheisen järven jäätä tähän tarkoitukseen viime viikkoina. Siellä lumen pinta on pysynyt kohtuullisena. Lisäksi avoin järven jää on mahdollistanut koko lauman vapaanaulkoiluttamisen kun jo pitkältä näkee mahdolliset muut ulkoilijat. Yosalia ja Heroa (ja varauksella myös Aapoa) kun ei kovin helposti voi pitää vapaana kuin turvallisilla aidatuilla alueilla.

Jäällä ulkoillessa mieli lepää :)

Joskus meinaa laiskottaa ja niinä päivinä luksusta on tuo oma aitaus. 
Tänään aurinko paistoi mukavasti ja pakkanenkin hieman hellitti, joten jaksoin pitkästä aikaa kuvailla kunnon kameralla porukan ulkoilua.

Aapo toimii edelleen hyvänä personal trainerina whippeteillemme


Yosalkin innostuu silloin tällöin pieneen spurttailuun :)

Ja tämän takia meillä yleensä ulkoillaan kopat päässä..

8-vuotias Yosal on edelleen aika kaunis :)

Potti on oppinut pitämään korviaan hienosti ruusulla, mutta useimmiten se edelleen näyttää tältä

Voittoa sen sijaan ei turhaan kutsuta miesmalliksi :)

perjantai 3. helmikuuta 2017

High Caliberia joka tuutista!

Nyt pukkaa High Caliberia ihan joka tuutista! Koettakaa kestää :D

Innostuin siis väsäämään kennelnimelle nettisivut ja myös Facebook-sivut löytyvät.
Kovin köyhää on juttujen suhteen vielä, mutta tästä se lähtee. :)


Nettisivuille tästä: www.highcaliber.fi

Facebook-sivuille tästä: www.facebook.com/highcaliberwhippets